torstai 26. tammikuuta 2012

25. Kitinojan perinnekylän sijainti

Visualisointi pohjoisesta

Kitinojalla suunnittelualue joka halutaan varata perinnerakentamista varten, on yleiskaava-aluetta, jossa suunnittelualue sijoittuu osittain AP-2-alueelle,  eli pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi osoitetulle, osittain M-alueeksi eli maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi merkitylle paikalle. Osa suunnittelualueesta on siis jo tällä hetkellä varattu väljään haja-asutusluontoiseen rakentamiseen. Kaikkiaan alue on määritelty ma-2 -alueeksi eli maisemallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi, jolle rakennettaessa tulee ottaa huomioon kulttuurimaiseman arvot. Tästä syystä nimenomaan perinteiset pohjalaistalot pihaiireineen sopivat alueelle kaikkein parhaimmin. Maisemallisesti arvokkaat peltoalueet, jotka tulee suojella rakentamiselta, sijaitsevat toisaalla.

Suomenselkää lukuunottamatta pohjalainen maiseman on varsin tasaista. Vanhin asutus on keskittynyt viljavien jokilaaksojen varteen, jossa maaperä on pääosin savea. Täällä on aina ensisijaisesti rakennettu kulkyväylien, jokien ja myöhemmin teiden varrelle, vaikkei rakentamiselle sopivimpia kuivia kumpareita kaikille riittänytkään. Se on yksi syy siihen, miksi hirsiarina kehitettiin talojen perustusten alle. 

Merkittävää Kitinojan perinnekylän suunnitteluhankkeessa on, että sen tekeminen on lähtenyt ruohonjuuritasolta, eikä ylhäältä käsin.  Seinäjoen kaupunki on voinut hyödyntää paikallista aloitteellisuutta ja kyläläiset itse, jotka parhaiten tuntevat oman alueensa, ovat etsineet tarkoitukseen soveltuvan alueen ja perustelleet sen. Alueella on valmiiksi vanhaa rakennuskantaa. Tavoitteena on, että perinteistä asumisen tapaa arvostavat voivat rakentaa paikkaan, jossa myös naapuri rakentaa samoin periaattein, eikä vaarana ole että naapuritontille nousee peltihalli tai moderni valkoinen tiilitalo. Perinteisen talon rakentamiseen käytetty työ ja raha säilyttävät arvonsa, kun ympäristö tukee "paikan henkeä" ja miljöö on kokonainen. 

Kitinojan kylässä tiedetään, missä ovat rakentamiskelpoiset maat. Yksi niiden määrää rajoittava tekijä on Kyrönjoki, joka voi kerran sadassa vuodessa tulvia varsin korkeisiin metrilukemiin. Perinnerakentamisen suunnittelualue sijaitsee korkeimman tulvarajan yläpuolella.
Rakentamisen kustannuksia suunnittelualueella vähentävät mm., että sähkö, vesi ja laajakaista ulottuvat lähelle. Hyvä puoli paikan sijainnissa on myös se, että koulu ja kyläkeskuksen muut palvelut ovat kävelymatkan päässä. Seinäjoelle ja Lapualle on 15-20 minuutin automatka.

Kitinojan perinnekylä koostuu kahdestatoista pihapiiristä. Hirvilammintien eteläpuolelle on sijoitettu kolme tonttia, joiden asuinrakennusten pääjulkisivut kääntyvät perinteiseen tapaan tielle päin ja pihat etelään. Hirvilammintien pohjoispuolella suunnittelualuetta jakaa uusi tie, jonka molemmin puolin maasto nousee. Tien itäpuolella sijaitsee viisi tonttia. Suunnittelualuetta visualisoivassa ilmakuvassa näkyy, miten päärakennukset tukeutuvat metsän reunaan ja pihapiiri avautuu luontevasti länteen. Tien länsipuolella sijaitsee neljä tonttia, joiden pihapiirit avautuvat etelään. Väljät tontit mahdollistavat paitsi umpipihan rakentamisen myös kotieläinten pidon. Ajatus on, että alueella viihtyisivät ihmisten lisäksi niin hevoset kuin lampaatkin. Tienkään ei tarvitse päättyä viimeisten talojen luona, vaan siitä voi lähteä esim. metsänreunaa noudatteleva polku kohti kyläkeskusta. Luonteeltaan kylänmuodostus on ryhmäkylää, palaten tavallaan aikaan ennen isojakoa, joka hajotti ryhmäkylät ja loi hajarakentamisen.

 Jos rakentajia tulee alkuvaiheessa samanaikaisesti useampia, heidän on mahdollista harkita esim. yhteistä lämpölaitosta. Sitä mukaa, kun rakentajia tulee, he voivat itse osallistua asuinalueensa jatkokehittämiseen monin tavoin. Jos esim. pellon puoleisille tonteille ei tule rakentajia, ne voivat jäädä rakentamatta. Jos taas tontit joskus tulevaisuudessa loppuvat ja rakentajia tulisi lisää, perinnerakentamiselle on kerrottu siinä tilanteessa löytyvän lisää tilaa samaisen Hirvilammintien varresta.

--> -->

24. Kitinojan perinnekylän suunnitelma

Suunnitelmaan sisältyvää tyypillistä pihapiiriä

Arkkitehtitoimisto Gunilla Lång-Kivilinna Oy:n Kitinojan perinneasuinalueen mallikuvat ja rakentamistapaohjeet siirretään kokonaisena tiedostona internetiin lähiaikoina, minkä jälkeen ne ovat kaikkien kiinnostuneiden tutkittavissa ja tulostettavissa. Linkki tulee mm. tänne blogiin! 

Arkkitehdin sanoin Kitinojan rakennustapaohjeiden pyrkimyksenä on kertoa, mitkä osatekijät tekevät pohjalaistalosta pohjalaistalon. Mitkä ovat ne erityispiirteet, jotka tekevät pohjalaistalosta aidon? Tavoitteena on antaa kysymykselle vastaus ja näin jatkaa vuosisataista hirsirakennusperinnettä vanhaa rakennustapaa kunnioittaen. 

Pohjalaisen rakentamiskulttuurin maantieteellinen alue

Pohjanmaa, johon kuuluuvat Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan, osittain myös Pohjois-Pohjanmaan maakunnat, on kansatieteellisesti tyypillisesti länsisuomalainen. Paikallisia eroja esiintyy rakennusten yksityiskohdissa, mutta pääosin talonpoikainen rakennuskulttuuri Pohjanmaalla on melko yhtenäinen.

Suomen maakunnilla on oma rakennushistoriansa, josta eri alueilla voidaan ammentaa omaa paikallisuutta rakentamiseen. Juuri siihen sisältyy idean mielekkyys. Pohjalaistalo kuuluu Pohjanmaalle, hämäläistalon paikka on Hämeessä ja karjalaistalo voisi kokea uuden tulemisen itäisimmässä Suomessa. Paikallisuus vahvistaa alueiden muista erottuvaa ja omaleimaista luonnetta sekä vetovoimaa. Paikallisella perinteisellä rakentamistavalla on mahdollista "kapinoida" tasapäistyvää maisemakehitystä ja kylien lähiöitymistä vastaan, säilyttää ympäristöjen kulttuurinen tunnistettavuus ja identiteetti, sekä tuoda asumisessa ja rakentamisessa vallalla olevaan yhtenäiskulttuuriin perusteltu vaihtoehto. 

Rakennustapaohjeista

Pohjalaiseen taloon kuuluu pihapiiri useine rakennuksineen. Niinpä Kitinojalla tonttien minimikoko on 4000 m2, ja päärakennuksen lisäksi tontilla on oltava vähintään kaksi muuta rakennusta. Rakennusten sijoittaminen ei ole summittaista, vaan sillä tavoitellaan suojaisien umpipihojen syntymistä. Ulkorakennusten tulee olla perinteisiä, mutta niiden käyttötarkoitus voi olla moderni. Aittoihin, luhteihin, ja piharateihin voidaan kätkeä esim. varasto, verstas, askartelutilat, autotalli, lämpökeskus, sauna jne. Sauna voi olla myös omana rakennuksenaan tontin reunalla. Porttiaukko voi toimia autokatoksena. Renkitupa tai paapantupa voi olla vierasmajoitustilana, työtiloina, pihapuotina tai vaikka päärakennuksena, mikäli asukkailla ei ole isomman asuintilan tarvetta.

Siirrettävissä rakennuksissa pitäydytään niiden omien detaljien säilyttämisessä. Uudisrakennusten mittasuhteet, aukotukset, materiaalit ja väritys noudattavat alkuperäisiä esikuviaan.  Periaatteena voi pitää, että vanhan ja uuden rakennuksen välillä ei ole mainittavaa eroa muussa, kuin rakennusosien iässä.  Kun puut ja pensaat saavat mittaa, puutarhat,  kryytimaat, niityt ja haat kasvavat, ja taloissa on eletty jonkin aikaa, niiden voisi uskoa kuuluvan seudun vanhimpiin. Mikäli Kitinojalla kaikki suunnitelmaan luonnostellut tontit rakennetaan, syntyy uutta tien varteen sijoittuvaa ryhmäkylää.    

Rakennusten materiaalina on päistään kapeneva massiivinen hirsi. Pitkänurkat ja varaukset tehdään perinteisellä tavalla. Hirret liitetään yhteen tapeilla ja varaus täytetään pellavariveellä tai -nauhalla. Lämpöeristykset tehdään luonnonmukaisin materiaalein. Ikkunat ja ovet ovat puurakenteisia. Sokkelissa tulee näkyvin osin olla porakivi tai luonnonkivi. Katteena hyväksytään esim. saumapelti tai aito savitiili. Savupiippu tehdään vanhan mallin mukaan niin, että se kapenee keskiosaltaan ja levenee porrastetusti yläosaltaan. Värit ovat perinteiset - esim. punamultaa seinissä, taitettua valkoista, keltaokraa ja kimröökiä yksityiskohdissa. Lämmitysmuodoksi suositellaan uusiutuvia energiamuotoja. Yksityiskohtiin yleensä kiinnitetään suurta huomiota. Tekniikka integroidaan siten, ettei se näy julkisivuissa, esim. IV-ulospuhallus johdetaan muurattuun savupiipun kanavaan ja sähkökaappi sijoitetaan ulkorakennukseen tai kuistin sisälle.

Lähtökohtana tulee siis aina olla pohjalaistalon alkuperäisen tyylin tyypilliset yksityiskohdat ja materiaalit. Uusia ns. huoltovapaita julkisivumateriaaleja ei tule kälyttää. Huoltovapaita ns. ikuisia materiaaleja ei ole olemassakaan. Sen sijaan on materiaaleja, joita ei voi korjata. Niinpä esim. profiilipelti tai muovipaneeli eivät kuulu perinnerakentamiseen. 

-->


 

23. Juha Kuisman luento Seinäjoella

Maaseutuasuminen ja kylien bisneskeissit

Sanoilla on merkityksensä vallankäytössä. "Haja-asutus" viittaa hajalla tai rikki olemiseen, tehottomuuteen ja lievään perifeerisyyteen. Sana "maaseutu" mielletään usein pelkiksi luonnonvaroiksi ilman ihmisiä, kehityksen nollatasoksi, maataloudeksi tai romanttiseksi maisemaksi. "Kylä" on tullut ruotsinvallan jälkeen lakitekstiin käsitteenä ensimmäisen kerran vasta kolme vuotta sitten (MRL 44§, 2009-). Sana "erämaa" on tulossa paikkatietoterminä Etelä-Suomeenkin. Sillä tarkoitetaan alueita, joilla ei ole asutusta - siinä tapauksessa erämaa on saapumassa myös Inkooseen?

Asuminen on tapa, jolla ihminen ilmaisee arvojaan. Suunnittelussa, lämmitysratkaisujen tekemisessä, rakentamisessa ilmaistaan niitä arvoja, joita pidetään tärkeinä. Asumisen tavan valinta on puolison ja ammatin valinnan jälkeen ihmisen kolmas iso valinta elämässä. Ilmaisuilla ja sanoilla kuten "to be" = olla, "bo" = asua, "bauen" = rakentaa, viljellä, on suora yhteys talonpoikaisuuteen. Se joka viljelee maata ja kasvattaa eläviä, rakentaa pystyjä rakennuksia ja elää maan päällä, on boor, bonde, tai bauer. On osattava asua, jotta osaa rakentaa (ja kaavoittaa).  Perustuslaissa todetaan asumisen ja liikkumisen vapaus. 

Entä paikka? Jokainen paikka on filosofisesti yhtä arvokas. Jokainen paikka on  maailman keskipiste. Jokainen paikka on erilainen. Asuminen ja rakentaminen perustuvat paikkoihin; arkkitehtuuri on paikkojen luomista. Ihmisen biologiassa paikka on reviiri ja luonnonsuoja, josta voi nähdä tulematta nähdyksi. Kylä on paikasto. Hyvä asuinpaikka on etelärinteellä tai kumpareella, pellon ja metsän rajalla tai veden äärellä, lähellä kaivoa, lähdettä tai vesijohtoa. Se on pinta-alaltaan riittävän iso, ja sisältää puustoa ja puutarhaa. Siinä on tieyhteys, ja se sijaitsee siten että naapurin valo näkyy. Pellolle ei pitäisi rakentaa. Talonpojan silmä tunnistaa maisemasta hyvät asuinpaikat - usein myös ladonpohjat ovat sopivia. 

Mikä on kylä? Se ei ole "maarekisterikylä", vaan ihmisten yhteisen toiminnan pienin yksikkö. Kylän rajat ovat ne, miksi ihmiset ne kokevat. Kylässä toteutuu vastavuoroisuus, esim. naapuriapu ja talkoot. Alueyksikkönä kylä itseorganisoituu kyläyhdistykseksi. Kyliä ei pidä kaavoituksessa luokitella "kehitettäviin" - viranomaisille ei ole annettu valtaa määrätä asuinpaikkoja ja kehittämisen kohteita. Valta on annettava ihmisille. 

Isojako hajotti ryhmäkylät. Maareformit torpparivapautuksesta asutustiloihin sijoittivat talot biomassan ääreen. Nykyisin suomalainen kylä on hajakylä. Väki on vähentynyt maa- ja metsätalousteknologian ja kaupan rakenteen muutoksen takia. 

MAL-verkosto on ideologinen keskittäjä:    http://www.mal-verkosto.fi/

Seppo Junnila ja Jukka Heinonen ovat tutkimuksessaan osoittaneet, että maaseudulla asuvien hiilijalanjälki on pienin kaikista suomalaisista:

Kimmo Koski on vuonna 2008 esittänyt saman asian toisin, luoden propagandistisella tavalla päinvastaisen tuloksen, jonka perusteella maallemuutto tuottaa kunnalle tappioita. Väite perustuu vain tähän yhteen tutkimukseen: 
Tutkimuksen sivulla 29 esitetyissä menojen ja tulojen suuruusluokissa on maanmyyntituotoilla pelaten käännetty kustannukset plussan puolelle unohtaen maanhankintakulut jms. 

Kyläkaavoitus on liiketoimintaa. Jos kymmenen vuoden aikana rakennetaan 45 uutta taloa, niin investointi on 45 x 300 000 € = 15 miljoonaa euroa yhteen kylään. Lisäksi verotulot max 90 henkilöä x 30 000 € x kunnan veroprosentti 20 = verotuloa 540 000 €. Kyläkoulu säilyy, ja kylätalo pysyy kunnossa ja käytössä. 

Kylien liiketoiminnan muodot

Kylätalot tuotteistettuna, kylien vesihuolto-osuuskunnat, kesäteatterit, tanssipaikat, hoivapalveluyritykset, kotiapu + osuuskuntaratkaisu, yrittäjän pyörittämä siivousrinki, yksityinen päivähoito, matkailukohde + matkailuverkosto, kylä- tai mökkitalkkari, kylän palvelupäivä (Lusin malli), markkinat, kesätori, rompetori, rallin pikataivalpalvelut, luontoliikuntapaikkojen hoito, brändi (Teijo, Kukko, Lännen, Alpua...), lehti, joululehti, tuulimylly, siirtolapuutarha, omakotitalojen rakentaminen, teiden hoito työyhtymänä, lämpöyrittäjyys (hake ja biokaasu), musiikkileirit, tanssikurssit, taidekurssit, monipalvelupisteet, laajakaistaosuuskunta, kylän kehitysyhtiö (esim. Vuolenkoski Oy), huutokauppakamari kylätalolla...

Johtopäätös: kylätoiminnan seuraava askel on neuvotella niin, että kylän liiketoiminnalle avautuu tilaa. Tarkoitus ei ole, että kyläyhdistys ryhtyy itse yrittäjäksi, koska talkoilla ei voi yrittää. Kun jotakin asiaa toteuttaa toiminimi, yritys, osakeyhtiö tai osuuskunta, se asia on pysyvästi ratkaistu.


 

22. Bruno Eratin luento Seinäjoella



(seminaarissa tehtyjen muistiinpanojen sekä Bruno Eratin toimittaman artikkelikopion pohjalta *)

Kestävää arkkitehtuuria paikan hengessä

Eero Paloheimo on usein tuonut esille, että ekologian kannalta jokainen talo on aina harmi, koska se vie osia elävästä luonnosta - ekologisin talo on talo, jota ei tarvitse rakentaa! Toisin sanoen, pitäisi ensisijaisesti hyödyntää olemassaolevaa rakennuskantaa, ennen kuin lähdetään suunnittelemaan uutta.

Kun aikoinaan mietittiin, millainen modernin, energiatehokkaan talon tulisi olla, Bruno Erat tuli siihen tulokseen, että sen ydin pitäisi olla vanhan mallin mukaan, esimerkiksi kuten kota tai jurtta, jossa tulipesä sijaitsi keskellä ja ihmiset asuivat sen ympärillä. Tai kuten vanha talo, jossa oli keskellä iso muuri ja tupa ja kamari muurin kummallakin puolella. Vanhoissa taloissa näkyi myös se viisaus, että kaikkia tiloja ei ollut tarpeen lämmittää, vaan osa huoneista oli talvisin kylmänä ja niitä lämmitettiin vain tarpeen tullen.

Erat loi puutalon, jossa ison sydänmuurin toisella puolella on keittiö ja toisella puolella olohuone.  Se on lämmin alue talon sisällä. Sisätilojen ulkokehä puolestaan toimii suojavyöhykkeenä ulkotiloja vastaan pohjois-, länsi- ja osittain itäpuolella.  Eteläseinissä on aurinkokeräimiä, ja talo on istutettu rinteeseen mahdollisiman pehmeästi ja luontoa säästäen.  Seiniä kiertävät köynnökset, ja katolle on luotu edellytykset ketokasvillisuudelle, eli on tarjottu luonnolle tilaisuus ottaa osa rakennuspinta-alasta takaisin haltuunsa. isäksi talon tulisi itse tuottaa energiaa asukkaidensa tarpeisiin.

Uusiutuvan energian käytössä puuhella on todella hieno laite.  Hyvin eristetyssä talossa sen antama lämpö voi riittää sekä keittämiseen että tilan lämmittämiseen. Talon yhteyteen rakennettu viherhuone on toinen asumisen laatua parantava ja samalla energiaa säästävä ulottuvuus. Se toimii suojavyöhykkeenä, oleskelu- ja viljelyalueena sekä aurinkoenergian passiivisena hyödyntäjänä. Se tarjoaa olosuhteet, "kuin asuisi Välimeren rannalla". lämpötilojen osalta, mutta luonnonvalo on tietysti Suomen ilmaston mukainen.

Inkoossa sijaitseva vanha puutalo, joka sai uuden, ekologisin periaattein rakennetun siiven, osoittaa miten uusi ja vanha voivat elää hyvässä sovussa, ja luoda uusia sekä tilallisia että pienilmastollisia olosuhteita, jotka ovat lähtökohtaa tuntuvasti parempia. Se, miten taloa lähestytään ja miten talo lähestyy tulijaa, alkaa jo kaukaa pääovesta ja on paikan henkeä luova tekijä. Kun rakennettu ympäristö ja luonto ovat sovussa keskenään, ne tukevat toisiaan.  

Bromarv, pieni ekokylä keskellä kylää

Monet ekokylät on rakennettu kauaksi infrastruktuurista ja palveluista, mikä tuo riippuvuutta henkilöautoista. Tässä tapauksessa se sijaitsee keskellä kylää, jossa ovat myös mm. satama, kirkko, pankki, koulu, tori, pienet kaupat ja kahvilat.  Bromarv on pieni kylä, jossa asuu  nykyisin n. 600 ihmistä, mutta jonka väkiluku kasvaa kesäisin n. 5000:een. Bromarv kärsii monen maalaiskylän tapaan väestönkadosta.

Ekokylän suunnittelussa oli pyrkimyksenä hyödyntää rakentamattomaksi jäänyt peltoaukeama tavalla, joka liittyy mahdollisimman luontevasti kyläraitin varrella olevaan rakennuskantaan.  Tärkeinä tekijöinä olivat rakennusten mittakaava, muodot ja rytmitys, sekä ikkunat, materiaalit ja värit. Tavoitteena oli liittää uudet rakennukset olemassa olevaan kyläkokonaisuuteen ja luontoon niin kuin se olisi ollut paikallaan jo kauan. Ekokylän tavoite oli luodan nuorille ja ikääntyneille asukkaille edullisia asuntoja sekä houkutella myös ulkopuolisia asukkaita, ja näin luoda uusia toimintamahdollisuuksia ja taata koulu sekä muuta palvelut - toisin sanoen tuoda uutta elinvoimaa ja toivoa kylään. 

Ekokylässä on paikalla rakennettuja, kaksikerroksisia puutaloja, -minikerrostaloja ja paritaloja apurakennuksineen. Ekokylällä on hakkeella toimiva lämpölaitos, jonka katto muodostaa yhtenäisen aurinkokerälinkentän. Haketta hankitaan jätepuuna lähiympäristössä olevista metsistä. Kylässä on myös biologinen vedenpuhdistamo ja pieni lampi, johon puhdistettu vesi ohjataan, sekä viljelyalueita kaikille halukkaille. Viljelmien kasteluvetenä käytetään kierrätettyä vettä. 

Onko hirsitalo menneiden aikojen rakennus? 

Voidaanko rakennus edelleen tehdä hirrestä? Tämä on energiatehokkuuskysymys., jonka taustalla ovat Suomen rakentamismääräysten vaatimukset. On selvä, että perinteisen hirsirakennuksen seinän vahvuus ei sinänsä täytä uusia energiatehokkuusvaatimuksia. On todettu myös, että hirsirakennuksessa on parempi sisäilma, ja tähän on useita syitä. Yksi on psykologinen - puu koetaan tuttuna, miellyttävänä, luontevana ja perinteisenä. Se liittyy meidän kulttuuriimme. Sitten hirrellä ja puulla on tutkitusti hyviä ominaisuuksia kosteuden tasaajana kosteuden vaihdellessa, se pystyy sitomaan ja luovuttamaan kosteutta ilmasta tai siirtämään sitä pinnalta toiselle. Jos lähdetään siitä, että puupintaa ei ole käsitelty väärin (tuhottu sen ominaisuuksia väärällä käsittelyllä), se toimii erinomaisesti. Rakennuksen hengittävyys ei tarkoita sitä, että rakennus vuotaisi. 

Hirsirakentaminen sopii terveydellisistä syistä, sekä kulttuuriperinteeseen liittyvistä syistä. Ratkaisevan tärkeää on, että rakennuksen tarvitsema energia tuotetaan ympäristöystävällisellä tavalla, jolloin hirsirakentaminen on edelleen järkevää ja mahdollinen rakentaa. Kesäkuussa päivittyvien uusien energiatehokkuusvaatimusten myötä tullaan kysymään energian kulutuksen lisäksi myös sitä, millä kulutettava energia tuotetaan - tämä on terve suunta. Primäärienergia huomioitaessa eristepaksuus ei enää ole niin ratkaiseva, ratkaisevaa on kälytetyn energian todellinen ympäristövaikutus.

Esimerkki hylätyn hirsitalon elinkaaren pitenemisestä

Degerbyn kylässä, lähellä Inkoota, sijaitsi komea hirsitalo. Viimeiset asukkaat olivat lähteneet talosta 1950-luvun puolivälissä. Nuoriso oli majaillut talossa, mutta ei ollut  pahasti hajottanut paikkoja. Vesikatto ja ulkoverhous olivat ehjät, jopa koristeelliset ikkunat olivat säilyneet. Sisäpuoliset palkit,kattotuolit ja lattialankut olivat yllättävän hyvässä kunnossa. Graniittisokkelin päällä makaavat puuosat olivat osin kärsineet kosteudesta. Seinähirret olivat paksuudeltaan 150 mm ja puulankut 50 mm. Talon pinta-ala oli n. 15 x 10 m ja huonekorkeus 3,30 m. Vanhimmat puussa löydetyt merkinnät viittasivat 1700-lukuun asti. 

Talo haluttiin siirtää uudelle paikalle, asiakkaan tontille meren rantaan. Rakennuslupahakemuksen valmistelun yhteydessä eteen tuli ongelma, miten osoittaa uudelle paikalle pystytettävän hirsitalon energiatehokkuus. Tarkoituksena kun oli uusiokäyttää myös vanhat hyväkuntoiset ikkunat koristelautoineen. Uudelleen pystytettyyn taloon haluttiin rakentaa vanhan mallin mukaan kaksi hormiryhmää, joissa olisi kanavat kaikkien huoneiden kaakeliuuneja, keittiön puuhellaa ja luonnonmukaista (painovoimaista) ilmanvaihtoa varten. Märkätilojen ilmanvaihtoa haluttiin tehostaa tarpeen mukaan avosiipipuhaltimilla. 

Ulkoseinien rakennetta pohdittiin yhdessä paljon hirsitaloja siirtäneen kirvesmiehen kanssa. Hänen hyväksi todettu ratkaisunsa oli parantaa pellavatilkityn hirsiseinän tuulensuojaa 25 mm:n puukuitulevyllä ja asentaa samanlainen levy myös sisäpuolelle, molemmat suoraan hirsiseinään kiinnitettyinä. Joustavat puukuitulevyt pystyvät mukautumaan hirsitalon painumiseen ja kosteusvaihteluihin, vanhat hirret saavat jatkossakin elää lähes samoissa olosuhteissa kuin ennen vanhaan, ja ulkoseinän hyvät perusominaisuudet säilyvät. 

Ulkoseinien kautta pakenevaa lämpömäärää ei näillä lähtökohdilla ja ratkaisuilla voisi lisäeristeillä ja ilmanvaihdolla kompensoida. Sen sijaan ala- ja yläpohjarakenteet pystyttäisiin eristämään paremmin kuin mitä määräykset edellyttivät. Tämä ei kuitenkaan riittäisi, vaan tarvittaisiin vielä muita keinoja, jotta rakennus sataisiin hyväksytylle energiatehokkuustasolle.  Ratkaisu löytyi lämmön tuoton puolelta. Kohennettujen energiatehokkuusvaatimusten perimmäisenä tarkoituksenahan on säästää energiaa, jotta pienennettäisiin ympäristön rasitusta - pääasiallisesti vähentämällä CO2-päästöjä. Tähän päämäärään päästään myös käyttämällä sellaisia polttoaineita, kuten puu ja olki, jotka eivät aiheuta ylimääräisiä päästöjä, hyödyntämällä aurinko- tai tuulienergiaa tai asentamalla energiaa säästäviä lämmityslaitteita, kuten lämpöpumpun, joka käyttää esim. yhden osan sähköä ja kaksi osaa maahan tai vesistöön varastoitunutta aurinkolämpöä. 

Esimerkkitapauksessa lämmitetään tehokkailla kaakeliuuneilla ja lämpöpumpulla, joka ottaa lämpöä meren pohjasta. Näistä lähtökohdista laadittiin laskelma, jossa verrataan keskenään hirsitaloa ja samankokoista, kaikki määräykset täyttävää suoralla sähkölämmöllä toimivaa taloa. Lopputulos osoitti hirsitalon olevan hyvin edullinen kasvihuonepäästöjen suhteen. Rakennuslupaviranomaiset yhtyivät tähän perusteluun ja ehdottivat luvan myöntämistä.

Talo siirrettiin. Lähistöllä olleen puretun navetan kiilakivet siirrettiin talon sokkeliksi. Vanhat hirret pystytettiin niiden päälle. Vesikatto uusittiin, mutta itse vesikattorakenteet siirrettiin myös vanhasta rakennuksesta. Ikkunat omistaja kunnosti itse. Rännit jms. tehtiin vanhan mallin mukaan. Sisällä käytettiin vanhoja, kunnostettuja osia. Muuraukset toteutettiin perinteisellä tavalla. Puukuitulevyn päälle tuli vanhan tyylinen tapetti, malliltaan tyypillinen ko. aikakauden rakennuksissa. Valmis rakennus oli täyskierrätyksen tulos. 

Talon ominaislämmöntehosta tuli 28% suurempi kuin normin mukaisessa referenssitalossa. Mutta koska lämpö tuotetaan lämpöpumpulla ja tehokkailla puu-uuneilla, on talon ympäristövaikutus tuntuvasti pienempi kuin normin mukaisen referenssitalon.  Puun polttamisen osalta CO2-päästöt ovat neutraalit, ts. olemattomat, koska kasvava metsä sitoo puun polttamisen kautta vapautuneet hiilidioksidikaasut. Lämpöpumppu puolestaan hyödyntää veteen varastoitunutta aurinkoenergiaa. Ainoastaan lämpöpumpun käyttöenergia täytyy tuottaa sähköllä. Tällöin saadaan 3,5 kertaa enemmän energiaa talon käyttöön kuin mitä lämpöpumppu tarvitsee. Jos oletetaan, että talon peruslämpö, n. 2/3 lämmöntarpeesta, tuotetaan lämpöpumpulla, ja lisälämpö, n. 1/3 lämmöntarpeesta, tuotetaan puulämmityksellä, tarvitaan sähkötehoa n. 50 W/K. Vastaava luku sähkölämmitteisessä vertailutalossa on 209 W/K. Yhdistetyllä lämpöpumppu/puulämmitysjärjestelmällä varustettuna ko. vanha hirsitalo rasittaa ympäristöä vain noin neljänneksen siitä kuin vastaavankokoinen, sähkölämmityksellä varustettu rakennusmääräysten mukainen talo. 

Vanhan rakennuksen uusiokäyttö on kestävää rakentamista, kun se tehdään alkuperäistä henkeä kunnioittaen. Entä voidaanko nyt rakentaa jäljentäen esim. 1900-luvun alussa olleita taloja, voi olla keskustelun aihe. Bruno Eratin mielestä se on mahdollista, jos ne tehdään pieteetillä ja hyvin. Jos vain pinnallisesti - silloin ei. 


* ko. artikkeli "Onko hirsitalo menneiden aikojen rakennus?" julkaistu Rakennettu Ympäristö -lehdessä sekä Rakennusperinteen Ystävät ry:n Tuuma -lehdessä nro 1/2007




tiistai 24. tammikuuta 2012

21. Heikki Kukkosen luento Seinäjoella

Paikan henki perustana hyvälle asuin- ja elinympäristölle

Paikan henki, genius loci, oli alunperin muinaisroomalaisten käsite. Heille se tarkoitti paikkaa varjelevaa suojelushenkeä. Meillä Suomessakin oli vielä joitakin sukupolvia sitten, varsinkin maalla, jäljellä aika annos uskoa paikallisten henkien voimiin, vaikkapa riihitonttujen tai joitakin paikkoja riivaavien pahojen henkien muodossa. Nykyaikana tuo käsite on otettu uudelleen käyttöön kuvaamaan fyysisten paikkojen ominaisluonnetta. Tällaiset paikat rakentuvat aineellisista elementeistä kuten rakennuksista, maisemista, puista ja pensaista. Ympäristöissä toimivat ihmiset lastenvaunuineen, kävelykeppeineen ja autoineen muodostavat paikkoihin niitä alati muuttavan tekijän, mutta ovat osa paikan henkeä. Kolmas osatekijä ovat paikkoihin liittyvät käsitteet kuten historia, muistot ja vaikutelmat. Paikan henki on siten vahvasti kokemusperäinen käsite ja siksi sisällöltään henkilökohtaisesti vaihteleva. Paikan tunnelma tai sen tuottamat mielikuvat heijastuvat henkilön aiemmista kokemuksista ja muistoista, joihin hän kulloisenkin ympäristökokemuksensa suhteuttaa. Paikka voi olla myös kollektiivinen kokemus. Voimakkaasti vaikuttavassa paikassa on tunne sellaisen läsnäolosta, jota ei suoraan voida nähdä eikä ehkä yksinkertaisin käsittein selittääkään. 

Paikan henkeä voidaan kuvata sellaisin käsittein kuin juhlava, lämmin, pelottava, intiimi, ahdistava, vilkas, perinteinen, uudenaikainen tai jopa yhdentekevä. Paikalla voi siten olla kokijan kannalta myönteinen tai kielteinen henki. Paikka voi tukea ja kannustaa siellä toimivaa tai päinvastaisessa tapauksessa rajoittaa hänen henkistä toimintakykyään. Yhtä hyvin voitaneen puhua paikassa viihtymisestä tai viihtymättömyydestä, ehkä myös puhuttelevuudesta tai mitäänsanomattomuudesta. Paikaton, anonyymi ja tasapaksu ympäristö voi huonoimmillaan olla eksyttävä, vieraannuttava ja ahdistava. 

Suunnittelun lähtökohtana lienee tavoite hyvän hengen paikkojen luomisesta tai sellaisen syntyedellytysten vahvistamisesta. Onhan näet lopulta niin, ettei paikan henkeä voida suunnittelun keinoin kovinkaan suurella varmuudella tuottaa, vaan sen syntyminen on pitkä prosessi - ja kuten edellä todettiin, on paikan hengeksi tunnistettava ilmiö myös persoonakohtaisesti vaihteleva. 

Paikan henki koostuu monien aistien yhteisvaikutuksesta. Paikan äänimaailma vaihtuu vuoden ja vuorokaudenajan mukaan. Siihen voidaan suunnittelun keinoin vaikuttaa; voidaan torjua melua tai luoda paikkoja linnunlaululle. Paikan tuoksujen sinfoniallekin on mahdollista tuottaa syntyedellytyksiä, vaikkei sellutehtaan kenraalibassoa ehkä voidakaan taustalta torjua. Kukkatarhan hajuvedellä sitä voidaan kuitenkin peittää ja kauniilla näköhavainnolla ehkä syrjäyttääkin. Paikkaan liittyy myös tuntoaisti, liikkumisen ääniin yhdistyneenä. Pehmeä ruoho tai muu kasvillisuus tuottaa jo ennen sille astumista ennalta opitun pehmeän mielikuvan. Hyvä paikan henki liittyy myös paikan ymmärrettävyyteen. Paikan syntyyn osallinen pitää paikkaa itselleen merkityksellisenä. Siksi kansalaisille tarjottu suunnitteluun tai hoitoon osallisuus ei ole turhaa puuhastelua. 

Paikan henki voi parhaimmillaan olla sekä ikkuna paikan historiaan että viestiä sen tulevista mahdollisuuksista - täyteläisen nykyhetken ohella tietysti.